Pikavippien suosio Suomessa kasvaa koko ajan. Nyt oikeastaan joudun miettimään, miksi minä en ole ottanut koskaan pikavippiä. Siis varsinaiselta vippifirmalta. Kaikenlaisiin vippeihin olen joutunut turvautumaan, kun rahat ovat lopussa. Liikaakin olen joutunut lainaamaan rahaa. Mutta nyt onkin puhe näistä nykyaikaisista pikalainoista.
En ole ottanut vippiä, koska silloin kun minulla oli suurin rahan tarve, tällaisia palveluja ei ollut vielä olemassakaan. Varmaankin olisin ottanut vipin, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Ei silloin ollut nuorilla edes puhelinta. Olisi pitänyt mennä kaupungilla olevasta puhelinkopista soittamaan ja tilaamaan vippi.
En olisi uskaltanut ottaa vippiä. Aina kun mulla oli rahaa, se meni. En tiedä, olisinko voinut maksaa takaisin. Kaverille voi aina selitellä, että maksan sitten kun on rahaa eli ensi viikolla (joopa-joo....). Vippifirmojen verikoirat eivät tuollaisiin selityksiin tyydy.
En ole ottanut vippiä, koska tapanani ei ole kuluttaa rahaa yllättäviin asioihin, joihin tarvitsen pikavippiä.
Olen opiskellut ja päässyt ammattiin, josta saan palkkaa. Vaikka se palkka ei hirvittävän suuri olekaan, se on riittänyt elämiseen juuri ja juuri. Se ei ole kuitenkaan niin iso palkka, että sillä voisi pröystäillä. Siksi kirjottelen täälläkin, lisärahan ja rikastumisen toivossa pikavipeistä.
Eli en ole vippiä ottanut koska sitä ei ollut tarjolla silloin kun olisin rahaa tarvinnut. Nyt kun näitä pikalainoja on tarjolla, minulla on rahaa sen verran että pärjään ilman vippejä.
On tämä elämä kummallista. Tässä olivat minun syyni, miksi en ole pikavippiä ottanut. Mutta jos sinä etsit pikavippiä, ehkä löydät täältä minun sivustoltani sopivan linkin parhaimman pikavipin luokse, joka tarjoaa iloa sinulle ja muille ihmisille. Jos ei muille niin ainakin pikavippifirman omistajille. Tuet samalla valtiontaloutta.
Jos mietit, että mistä kannattaa ottaa pikavippi, vastaus on ei mistään. Ei kannata, koska eihän velkaa itse asiassa kannata ottaa. Mutta välillä sitä on pakko ottaa. Jos on pakko, ota pikavippi. Ja maksa laina pois ennen kuin tulee ongelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti